sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Bubble Tea Time!

Erittäin aktiivista maaliskuista post-Desucon aikaa kaikille! Opinnäytetyöt, tutkinnot, loppuharjottelu... Pelkkiä tekosyitä kaikki! Reshipii aktivoituu jälleen.

Helsingin rautatieasemalla on jo syksystä asti pistänyt esiin valkoinen palloilla kuvioitu nurkkaus.
"Aika Pop, mutta varmaan kallis, menen sinne joskus myöhemmin."
Ensimmäisen käyntikerran jälkeen tammikuun lopussa alkoi kaduttaa, etten ollut käynyt siellä aikaisemmin. Luvassa herkullinen katsaus Asematunnelin pikku Bubble Tea -liikkeeseen, jossa nimensä veroisesti myydään kuplateetä.

Uusi design: Horoskooppeja, ja vihdoin
mä sain mun oman horoskooppini!^^
Vanha design. Söpöjä elukoita.




Kuplatee on keksitty Taiwanissa 80-luvulla, mutta tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Tiedossa on kaksi teehuonetta, jotka väittävät olevansa alkuperäiset keksijät. Kuplatee sai syntynsä, kun kokeiltiin sekoittaa normaaliin teehen jäitä ja tapiokaa.
Kuplatee levisi ensin Kaakkois-Aasiaan, sieltä Pohjois-Amerikan kautta koko Amerikkaan ja lopulta Eurooppaan. Suomeen kuplatee ilmeistyi siis n.30 vuotta myöhemmin. [Hyvä me, vaikka en ole kyllä yhtää yllättynyt.] Aasiassa kuplatee on suosittu juoma, ja sitä saa tavallisista marketeista ja sivukatujen pikku kojouista. Taiwanissa on laskettu olevan 8000 kuplateekahvilaa. (The Guardian 2011)
Kuplatee muodostuu vihreästä tai mustasta teestä, johon lisätään väri-maku-jauhetta, sekä makusiirappia. Lisukkeet ovat olleet perinteisesti tapiokatärkkelyksestä tehtyjä kiinteitä kuutioita tai suorakulmaisia särmiöitä. Myöhemmin on tullut merilevästä tehtyjä palloja, jotka kastetaan sokeriliemeen, jotka rapsahtavat suussa, kun puraisee.

Kiinalaisen wikipedian mukaan juomaan laitetaan yleensä maissitärkkelystä, sekä tapiokaa.
Bubble Tea on todella söpö, hauska ja jännä pikku liike, jossa on kyllä tilanpuutteen vuoksi enemmän take away -meininki. Ikkunoiden eteen on laitettu valkoinen kapea pöytätaso ja valkoisia baarijakkaroita, joita on enintään kahdeksan kappaletta. Bubble tean valmistuksessa pidetään osan aikaa kovaa meteliä, joten sinne ei kannata mennä pitkälliselle keskustelulle varsinkaan ruuhka-aikaan. Ulkonäöltään liike pelkistetty ja kompakti.
Bubble Tea nurkkaus. Kuva otettu täältä

Henkilökunta on herttaista ja asiantuntevaa. He voivat helposti suositella teemakuja sekä niihin sopivia lisukkeita. Jos ei kehtaa kysyä neuvoa, niin tapioka lisuke on perinteinen, eikä maistu juuri miltään. Liikkeestä saa kuplateetä myös kuumana. Kuuma tee on talven takia tarjouksessa, mutta myyjä sanoi itse kuplateen olevan parempaa kylmänä. En ole maistanut vielä kuumaa versiota, enkä usko että maistankaan. Ilmeisesti kuplateen pitäisi nimensä mukaisesti vaahdota ja kuplia, mutta se vaatisi n.3 min. aktiivista sekoitusta. Olen hyvin kiitollinen, että henkilökunta tyytyy heilauttamaan mukia vain pari kertaa jättäen loppusekoituksen asiakkaalle. Jos jonottajia on paljon, myyjä ottaa kaikkien tilaukset ensin vastaan ja veloittaa maksun. Vasta sen jälkeen hän alkaa valmistaa kuplateitä monta putkeen. Ruuhka-aikana kuppeihin merkkaillaan tilausnumeroita, jotteivat ne sekottuisi.
Tässä päältäpäin katsottuna
samanlaiset juomat. Vasemmallaa
kirpeä omena, oikealla avokado.

hauskan näköinen keittiö.  Tuo  jännä valkopunainen pömpeli
 kiinnittää mukiin muovikalvon.  Kuva napattu kännykälläni

Rautatientorin Bubble Tea:ssa on monipuoliset valikoimat ja uutuuksiakin näyttää säännöllisesti tulevan.
Makuina löytyy ainakin mansikka (sellainen aasialainen hello kitty -makuinen), omena, mango, jugurtti, green tea, mustikka, avokado... Värit ovat houkuttelevan pastellin sävyisiä, ja vaikka värien puolesta voisi kuvitella juomien maistuvan pelkälle esanssimönjälle, ne maistuvat yllättävän aidoilta.

Sateenkaaren tuolla puolen. Kaikissa näyttäisi olevan pohjalla tapiokaa.
Kuva otettu facebookista.

Bubble Tea:sta saa myös mm. sushiannoksia, kuppikakkuja ja pastellin sävyisiä kääretorttuja, tosin kun illalla menin liikkeeseen, jäljellä oli enää kaksi kääretorttua. Tilasin yhden, mutta sen maku ei ollut minulle mieleen. Luultavasti sijaintinsa vuoksi hinnat eivät ole opiskelijaystävällisiä, mutta mielestäni puoli litraa herkullista maistuvaa juotavaa on kyllä hintansa väärti. Surettaa vain katsoa, kun se, mikä ei mukiin enää mahdu, huuhdotaan viemäristä alas. Voisin ihan mielelläni kaapia sen sekoitusastian. Pientä potkua antaa myös kymppikortti, jonka täytyttyä saa ilmaisen juoman.

Kannattaa rohkeasti pyytää kymppikortti. Itse sain sen kun kysyin, onko
heillä kenties kanta-asiakaskorttia.
Ensikerralla ilmainen juoma. Mitähän
sitä ottaisi...


Parasta kuplateessä on monipuolinen lisuketarjonta. Aiemmin lisukkeita sai vain yhden, nykyään saa valita kaksi. Isot pillit ovat todellakin tarpeen, sillä muuten lisukkeet tukkisivat pillin hetkessä. Pilli kannattaa lopussa kääntää toisinpäin (terävä puoli ylöspäin), jotta saa imettyä viimeisetkin rippeet. Hörpsi ja ryystä äänekkäästi pillillä ja kallistele mukia suurin liikkein bussissa tai junassa niin vierustoverit vaihtavat paikkaa heti kun mahdollista. Uskokaa pois, tätä on testattu. Lisäksi aika kuluu rattoisasti lisukkeita metsästäessä. Huomasin, että olin veittänyt juomani  parissa puoli tuntia, ennen kuin se oli täysin loppu.
Littanalla päällä saa loputkin rippeet. Kuka noit lisukkeit enää edes erottaa tossa vaiheessa?
Lisukkeista löytyy tuttuja makuja  kuten tutti frutti ja omena, sekä vieraampia kuten lychee ja green tea.

Reen suosikki: Mansikka agar
Shiin suosikki: Jugurttipallerot

Vielä muutama hauska kilpailu:
Kuka saa omat lisukkeensa ensimmäisenä syötyä pillin avulla?
Kuka saa lisukkeet ensimmäisenä mukista pois pillin avulla?
Kenelle jää eniten lisukkeita mukiin?

Liemessä lilluvat lisukkeet napataan kauhalla ja kaadetaan mukin pohjalle
ennen juoman laittamista. Kuva napattu täältä


Jos olet kokeilunhaluinen ja tahtoisit valmistaa kuplateetä, klikkaa tänne!
Te, jotka feissaatte, klikatkaa tänne!
~Shii~

2 kommenttia:

  1. Mitämitä en ole tiennytkään tällaisesta paikasta - edes moisen juoman olemassaolosta! Mutta kaikki tämä kasautuu aina Helsinkiin, yyhh ;w; täytyy ensi kerralla muistaa käydä kurkkasemassa.

    VastaaPoista
  2. Kuplatee tai Boba-tee on Suomessa vielä uusi juttu. Tätä putiikkia ennen on Suomessa kyllä myyty kuplateetä, mutta sitäkin valitettavasti vain yhdessä kahvilassa Helsingissä. Bubble Tea on todella helppo löytää. Jos olet tulossa metroasemalta, mene liukuportaat ylös. Vasemmalla ylhäällä on K-market, Bubblea Tea on siinä vieressä.
    Jos tulet juna-asemalta päin, kävele metroasemalle päin portaat alas ja Bubble Tea on Picnicistä heti seuraava oikealla. Toivotaan, että kuplatee menestyy niin paljon, että se alkaisi levitä muuallekin päin Suomea!^^)b

    ★Shii

    VastaaPoista