keskiviikko 15. toukokuuta 2013

LOVE Again - Ayumi Hamasakin uusin albumi


Sain Twitter-postia, että voisinko arvostella  Ayumi Hamasakin uusimman albumin LOVE Again. Tästä albumista en ole kuunnellut aiemmin yhtään biisiä, enkä ole myöskään katsellut toisten arvosteluja tästä albumista, jottei mielipiteisiini vaikutettaisi. Kappaleiden sanoituksia olen lukenut käännettynä täältä.


Ayumi sykkyrässä mykkärässä...




Wake me up:
Tämä ei ollut mikään good morning sunshine -kappale, toisin kuin sen nimi antoi ymmärtää. Ajattelin kappaleen olevan iloine ja rauhallinen, jota värittäisi kaunis piano ja kirkkaat synat. (Inu Yasha) Parin ekan tahdin jälkeen hämmästelin kappaleen lievää kolkkoutta. Matalat synat ja Ayumin matala ääni todistavat, että muutos on tapahtunut.
Onko nykyään tosiaankin muodissa pitää sama sointukierto koko biisin aikana? Kappaleessa toistetaan jatkuvasti neljää eri sointua ( Bbm-Db-Gb-F) väliosaa lukuunottamatta. Käytännössä se tarkoittaa, että säkeistöjä ja kertsiä voi laulaa surutta päällekäin. Muistin Ayumin kappaleiden olleen soinnutukseltaan monipuolisempaa. Rokkimainen rumpukomppi ja sähkökitara tuovat hyvän uskottavan ja vahvan asenteen kappaleeseen. Kaikkien kappaleiden sanat on luonut Ayumi Hamasaki, mutta tällä kappaleella on ollut kolme säveltäjää, joista kaikki olivat ulkomaalaisia.
Kun kappaleen luulee loppuvan, niin vielä kerran lauletaan kertsi!

"Herää herää, nyt kun haavat ovat vielä pintapuolisia."

Y7


song 4 u:
Ensimmäisen kappaleen jälkeen huokaisen helpotuksesta. Ayumi ei ole vaihtanut  tyyliään lopullisesti, vaan tämä biisi on jo tutumpaa Hamasakia. Ensinnäkin piano-intro on todella tuttu ja turvallinen tapa aloittaa kappale. Komppi on kertsissä surullinen, mutta samalla voimakas ja määrätietoinen. Monipuolisempaa sointujen käyttöä, sävellajien tilapäisvaihdoksia... ah! Tästä tuli hyvä mieli. Kappaleen äänialakin sopii Ayulle erinomaisesti.

Y7


Missing:
Tämäkin kappale on mollissa ja alkaa suoraan Ayun laululla, joka on pehmeää ja suht matalalla ja edustaa kertosäettä, joka myöhemmin lauletaan korkeammalta. Kappale on edellistä menevämpi. Alku on balladimainen kaunis ja rauhallinen, Väliosa puolestaan voimakkaampi ja työntävämpi. Kertsissä tunnelma vaihtuu ja  kompin tempo tuplaantuu. Söpö piano taustalla tilutilu... Tämä kappale meinaa tuoda tipan linssiin. Kertsi on surullisen toiveikas. Tässäkin vaihtuu tunnelma väliosassa. Kappale hengittää voimakkaasti, liekö taustalla ”kaikuisa kohahdus-ääni säkeistöjen aikana”. Kun luulet outron saapuvan, niin vielä kerran tulee kertsi. Kyllähän sen pitää jäädä päähän. Tähän astisista biiseistä tämä on lempparini.

Y7

SAKURA:
Kappaleessa jälleen tyypillinen pianointro, myöhemmin taustalle tulee rummut ja jouset. Tämä kappale yrittää olla välillä duurissa, mutta on hyvin melankolinen sävyltään. Se on rauhallinen, vakaa, muttei laahaava albumin ensimmäinen oikea balladi. Kertsi on aluksi vaatimaton, kunnes voimistuu, myöhemmin Ayu lallattelee hassusti.

Y7

Melody:
Tässäkin kappaleessa on alussa piano, mutta taustalle tulee rummut. Laulu ja kitara ja joku pikkurumpu tuovat kappaleeseen leiritunnelma. Tämäkin kappale on melankolissävytteinen duuri. Väliosassa mukaan tulee jouset. Kertsi ei asetu paikoilleen ja jää jotenkin kesken, mutta on todella voimakas ja täydenoloinen. Välissä on pitkä kitarasoolo, jonka jälkeen laulun aikana kertissä pieni breikki, ja taas mennään. Tästä kappaleesta tulee jotenkin nostalginen olo.

Y7

Task'n'bass:
Kappale on täysin elektronista dub-steppiä, mutta loppuun tulee silti lopulta lopulta piano soittamaan matalalta pitkiä avosointuja. Kappale on täysin instrumentaali. Nyt siirrytään vissiin vähän toisenlaisiin tunnelmiin...

Y7

Bye-bye darling:
Kieltämättä Task'n'bass on hyvä siirtymäkappale, sillä tämän kappale on aivan erilaisissa tunnelmissa, ja olisi hieman rajua siirtyä tähän kappaleeseen suoraan. Kappale on jotain mollin ja duurin välimaastoa. Asennetta sähkökitaralla ja elektroniikkaefekteillä, tässäkin kitarasoolo! Ennen vikaa kertsiä, tulee pieni breikki, jonka jälkeen tulee albumin ensimmäinen modulaatio. Alkoi naurattaa. Tämä on sitä rokimpaa Ayua.

Y7

Snowy kiss:
kohtalokas alku. Jousistot, perkussiot, kohta jotain tapahtuu... Ayumi laulaa epätoivoisena "Sayônara~" Jos kertsin ajaksi laitettettaisiin vielä aktiivinen syna ”puputtelemaan”, kappaletta voisi luulla Kajiuraksi. Alkusäkeistössä lauletaan vain kahta toisistaan sekunnin päässä olevaa säveltä, tilannetta ja tunnelmaa vain pohjustetaan, kaikki odottavat räjähtävää kertsiä, joka onneksi toteutuu. Kertsi on epätoivoinen, huutava, mutta jossain vaiheessa se lähtee kummasti harhailemaan alaspäin ja etsimään itseään, kunnes kerää itsensä. Väliosassa on mahtava jousisoolo ja kitara. Kappale loppuu seinään. Albumin pisimmän kappaleen (kuusi minuuttia) loppuun kyllä tottuu useamman kuuntelukerran jälkeen. Kappale on ihana, ja se vain paranee kerta kerralta. Tämä on albumin toinen lempparini.

Y7

Sweet scar:
seuraavaan biisiin ei meinaa päästä aluksi sisään kun on jäänyt hämmästelemään edellisen biisin loppua. Kappale on niin rauhallinen balladimainen unilaulumainen, ja kaunis, etten tajua sen alkaneenkaan. Herään ja kuuntelen uudelleen. Kappaleessa on kitara, piano, Ayun pehmeä ääni, kertsissä mukana oboe (toi jokin puhallinsoitin) Tokan säkeistön jälkeen tulee joku kapulaperkussio ja triangelin tapainen lyömään ykköstä, väliosassa mukaan tulee oboen lisäksi myös sello. Sellon ja oboen yhteinen soolo on kaunis. Tämän kappaleen olisi voinut sijoittaa jonnekin muualle albumia, jotta sen jaksaisi keskittyä kunnolla kuuntelemaan. Ainakin minun päässäni soi vielä edellinen biisi.

Y7

Petal:
"Tykkää, ei tykkää..." Tämä kappale on ihan selvästi joku anime-ending! Ruusuja ja pseudo-arabialaistyyppisiä hahmoja hitaasti pyörivässä taustassa... Kliseinen iskelmämäinen bassolaskeutuminen 6/8-kompilla. Vielä jousisto taustalle. Tokan säkeistön aikana jouset pistävät vielä valssikompiksi. Tämä on jotenkin kummallinen veto albumilta. Ayumi kuitenkin laulaa mukavasti ja melodiakin on tutun kuuluista tosin aika matalaa. Sanoissa karu loppu.

Y7

Glasses:
Tämä kappale meni yli ymmärrykseni. Ayumin ääntä käytetään vaan tehokeinona. Ei siitä saa mitään selvää. "E-ee-ii-oo..." Kappale on menevä, sopisi jonnekin psykologisen toiminta-animen taustalle. (Persona?)

Y7

untitled for her... story 2:
Jousi-intro, piano-intro, tosi kaunista... Edellisen kappaleen perusteella en odottanut seuraavan biisin olevan balladi. Tulee väsynyt olo, enkä pysty keskittymään kappaleeseen ollenkaan. Kuutelen kappaleen uudestaan. Edelleen kaunista, tunteikasta, haikeaa. Sanoista ymmärtää, että henkilö, jolle Ayu laulaa on jossain täysin ulottumattomissa. Tässä biisissä on vain pienet perkussiot, ”kohahtava” kaikurumpu ja sitten pieni takapotkun antaja, kunnes todella pitkän väliosan jousi-väliosan jälkeen tulee kitarasoolo ja rummut nostamaan tilanteen. Vielä kerran tilanne minimoidaan ja Ayumi laulaa lyhyen kertsin, jonka jälkeen vielä kerran kertsi niin että nyt on sitten koko bändi soittamassa. Power-balladi ainakin lopussa.

Y7

Gloria:
Oikein sellainen vanhanaikainen huilu-duo tiituutiituu vai sittenkinkö hammoni? No joku sellainen vanhanaikainen. Ayu laulaa söpösti ”pidä elämästä kii” tyyppisiä lauseita. Kappale on sellainen vakavan hyvätuulinen, mutta sen olisi voinut jättää pois tästä albumista, kun näitä hitaampia kappaleita ollaan jo kuultu aika paljon. [Shii tykkää itse menevämmistä biiseistä ja usein skippaa kaikki balladit]

Y7

Ivy:
"Kaikenlaista tapahtui, tällainen mä oon, ja vain sinä ymmärrät minua..." Nyt kun on tullut jo kolmas balladi, jonka alku on rauhallinen, kertsi voimakkaampi, alkaa puuduttaa.

Y7

You & Me:
kesä on kivaa... Introsta tulee mieleen kasari, mutta tulihan sitä menoa sitten siihen vikaan biisiin. Tuntsika tuntsika hyväntuulinen teknopöppö. Ayumi lallattelee. Loppuun rauhallinen piano. Ja tällä kertaa Ayumi laulaa kertsin hitaasti oktaavia matalemmalta.

Y7n

65 minuuttia kestävän albumin ei luulisi olevan liian iso kerralla purtavaksi, mutta valitettavasti albumin hitaammat kappaleet ovat liian samankuuloisia. Osaan oltiin toki tuotu jotain uusia soittimia (oboe), mutta kun suurin osa koostuu perusbändin  lisäksi jousistosta, alkaa jo vähän puuduttaa. Tuntuu, ettei albumin kokonaisuutta oltaisi mietitty kunnolla loppuun, vaan sinne on lisätty vielä lisää biisejä, kun nyt niitä vaan sattuu olemaan valmiina.

Ayumin äänen tunnistaa helposti. Se on hyvin nenäinen, tiivis, kirkas, paikoitellen kimittäväkin. Vaikka J-popissa useinkin kuulee sanojen menevän vähän venyvämmäksi [esim. Yokatta = Yokaa-attaa...], tuntuu että Ayu laulaa niin aina kun vain mahdollista. Varsinkin viimeisessä tavussa, jos se jää pitkäksi. Ayun sanoitukset ovat uskottavia, ja niissä on usein jokin tarina. Silti kappaleita pystyy helposti kuuntelemaan, vaikkei sanoista mitään ymmärtäisikään.

~Shii~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti